Murr, sanon minä. Rupesin jo tekemään postausta koneella mutta jouduin tyytymään puhelimen bloggeriin kun en saa jostain syystä kaikkia kuvia ladattuu koneelle mitkä on otettu ennen ios7:n päivittämistä. No väännetään sitten pitkästä aikaan postausta mun iifounilla.
Vaikka syksyä rakastankin hirveesti, niin jotenkin tuntuu tuo masennus silti painaavan mieltä. Varsinkin koulupäivät on ollu yhtä tuskaa, kun tumma ja painava pilvikerros pään päällä. Sen takia sateisinä päivinä tekee mieli vaan maata sängyllä koneen/kirjan kera tai sohvalla töllöttämässä tv:tä.
Aika on menny ihan hirveän kovaa vauhtii reeneissä ja kouluhommien parissa. Lämmin alkusyksykin jo muuttunut sateiseksi ja kylmäksi syksyksi.
On ollu paljon kokeita ja oon ihan tyytyväinen niitten arvosanoihi ku oottelen paineissa ensviikonlopun ensimmäisiä kisoja ja oon reenannu ahkerasti niihin. Oon myös kerenny tehä tukarihommia, tuli pidettyä seiskoille tukarituntia, järjestettyä liikuntapäiväksi suunnistusta ja suunniteltua 7-klubii nuorisotalo Vessuun. Seuraava viikko tuokin tullessaan uutta kuvioo! Vihdoin viikon mittainen TETti alkaa! Kerroinkin jo edellisessä postauksessa, että vietän viikon englanninkielisessä leikkikoulussa :) Mua itseasias jännittää aika mukavasti :D en oo suunnitellu vielä yhtää mitää, että mitä otan sinne mukaan! Eniten kumminki pelkään, että sönkötän jotain säälittävää englantia niille lapsille...:D hopefully not!
Oho, oon saannu aikaseks ihan mukavasti! Lisäilen tähän nyt sitten niitä kuvia mun iifounin uumenista :)
^ Eilen oli jäähallilla sitten kuvaukset, tuo kuvaaja ei ottanu hirveen montaa otosta, joten toivon et mahollisimman moni niistä onnistu :D
Multa muuten pyydettiin Ask.fm:ssä enemmän postauksia ja mm. videopostausta. Joten päätin tehdä teille lähipäivänä kyselypostauksen, missä voitte kertoa mulle ideoita postauksiin, niin mun olisi helpompi tehä teille postauksia :) ja esim. Jos haluutte että teen sen videopostauksen niin aattelin, että voisitte listailla vaikka niitä kysymyksiä sitten :) mutta palaillaan vielä tähän aiheeseen!
Nyt meen keittämää ittelleni kupillisen teetä ja rupeen lukemaa uutta kirjaa näin sateisen syyspäivän kunniaks :) heippa!
Mitä kirjaa luet? :)
VastaaPoistaEn oo viel päättäny :) Muutama kirja odottanu jo tossa hyllyllä aika kauan... Alotan lukemaa varmaankin Torey Haydenin Hiljaisuuden lapset -kirjaa :)
VastaaPoistaKerro videopostauksessa sun kisamatkoista ulkomaille :) Ootko tällä kaudella menossa ulkomaille kilpaileen? Onnee tulevaan kilpailuun!!
VastaaPoistaJoo voisin kertoa :) en vaa oo koskaa aiemmin tehny videota ittestäni niin pelkään kamalasti mitä siitä tulee jos ryhdyn sellaseen touhuun... xd Kyllä mä ajattelin joskus talvella tai keväällä viimeistään mennä ulkomaille kisailemaan :) Kiitos paljon! :)
Poista